Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2016

Villaa, muovia ja teippailua.

Jaa, jospa sitä kirjoittelisi päivityksen hiukan lyhyemmällä aikavälillä.

Sisätyöt alkoi seinien villoituksella. Villat1

Villat2

 

Melko nopea homma, eikä paljoa edes kutissut. Vaikka pölyä kyllä tuli, hengityssuojain unohtui pariin otteeseen ja heti kävi pöly henkeen.

Höyrynsulkumuovin laittoon sain apurin mukaan, oli kätevämpää kaksistaan. Saumojen teippaus ja sekin vaihe oli tehty.

Ilmanvaihtokanavan läpivienti teipattuna.Läpivienti2

 

Tulevan sähkökeskuksen yläpuolelta menee kolme suojaputkea välikatolle, siitä vedetään sähkönsyöttö muun muassa ulkovaloille. Laitoin kaksi ylimääräistä putkea myös, jos tarvitsee joskus vetää jonkin syyn takia johtoja välipohjaan. Yksi putki meneekin valvontakameran johdoille, yksi jää siis vielä varalle.

Mietin kätevää konstia tuoda suojaputket höyrynsulun läpi, tokihan nuo olisi voinut teipatakin huolellisesti, mutta etsiskelin josko siihen olisi joku tuote saatavilla. Googlailemalla löytyi tiivistalo.fi maahantuoma tuote juuri tuohon tarkoitukseen. Oikein muita en löytänytkään, isoverilla saattoi olla vastaava, mutta ainakin pikaisella etsimisellä siitä oli vähän tietoa löydettävissä. Kävin paikallisessa rautakaupassa ja sähköliikkeessä kyselemässä, mutta eipä siitä tullut juuri viisaammaksi. Lopulta laitoin Tiivistalolle viestiä ja kyselyn mistä tuotetta on saatavissa ja mihin hintaan. Onnistuin löytämään Tiivistalon hinnaston, mutta sieltä tuotetta ei saa kuin jälleenmyyjät. Yhdestä isosta sähkötukusta tuote löytyi, mutta nettisivujen mukaan hinta oli siellä tähtitieteellinen verrattuna Tiivistalon omaan hinnastoon. Onneksi vastaus tuli nopeasti, kehä III:n varrelta rautakaupasta löytyi ja kun ajelin sinne, hintakin oli juuri se mitä Tiivistalon hinnasto kertoi. Tuote on kätevä ja täytyy ihmetellä ettei vastaavaa ole keksitty muiden valmistajien toimesta.

Sähköputkien läpiviennit.Läpivienti1

Ja vielä teipillä varmistettuna.Läpivienti3

 

Seinien alaosassahan on pellitys, seinälevyjen alareuna tulee noin 200mm irti lattiasta ja pelti jää yläreunasta seinälevyjen taakse. Höyrynsulkumuovi oli kätevä pujottaa pellin taakse ja teipata pellin reunaan kiinni. Tästä ei ole tarkempaa kuvaa, mutta se näkyy jollain lailla seuraavassa kuvassa.

Huomasin myös nosto-ovien vetojousien kulkevan niin lähellä höyrynsulkumuovia, että oli vaarana niiden kuluttavan ajan myötä muovin puhki. Sinne piti teettää pellit väliin ennen kuin pääsi levytyshommiin.

Taas modifioin moottorinostinta, yksin on muuten vaikea pitää levyä oikealla korkeudella kun yrittää saada muutamalla ruuvilla levyä kiinni että se jää paikalleen.

Levynostin. Kuvassa näkyy myös tuo seinän alaosan pellitys ja teippaus.Levynostin

 

Ensimmäisenä piti siis levyttää nurkka, johon tulee sähkökeskus. Se olikin luultavasti vaikein paikka laittaa yksin levyä, nostinpatenttikaan ei mahtunut avustamaan koska lattiasta tulee siitä kohti syöttökaapeli, vesiputki ja lattialämmityskaapelit ylös. Lisäksi niille välikattoon meneville suojaputkille oli tehtävä levyyn läpiviennit. Nosto-oven kiskotkin toi vielä lisää vaikeusastetta. Jotenkin sain levyt kammettua paikalleen ja pidettyä niitä ylhäällä sen verran, että ähräsin parilla ruuvilla levyt kiinni. Testasin nostinta sen verran, että laitoin seuraavat levyt kiinni ja siinä se jo toimii.

Ruuvasin vielä sähkökeskuksen kiinni seinään, tuo tulee lopulta koteloitua jollain tapaa, mutta nyt voi kysellä koska sähkömies ehtisi tulla kytkemään hiukan sähköjä. Jos tuon lattialämmityksen saa päälle ja vaikka yhden pistorasian, niin ei tarvitse enää vetää talon ulkoseinästä kaapelikelalla sähköä, eikä lämmittää kaasulla kun menee hommiin. Myös ulkovalot voi kytkeä. Sisään sähköt tulee pinta-asennuksena, valaisimia ja pistorasioita ei voi laittaa ennen kuin katto ja seinät on maalattu. Johdoille tulee kyllä jonkinlainen kotelointi, mutta se on vielä suunnitteluasteella.

Sähkökeskus ja levytetty nurkka.Keskus

 

Tästä jatkuu. Ensi viikolla on hiihtoloma, hiukan pitää lomaillakin, mutta eiköhän sitä ehdi talliakin edistämään. Seinälevytys tuntuu olevan paljon nopeampaa kuin katon levytys, johon paloi tuhottomasti aikaa. Tai sitten vaan motivaatio on paremmalla tolalla. Sen jälkeen alkaakin vaihe, josta en kauheasti välitä, eli levyjen saumaus ja kittaus. Mutta vielä on hommaa ennen sitä.