Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2016

Kevään ja alkukesän tapahtumat

Taas täytyy sanoa että onneksi olen jo aikaa sitten lopettanut asettamasta itselleni aikatauluja tallin suhteen. Kevät ja alkukesä lomaan saakka oli töissä melkoista hässäkkää, melkein 12/7 töitä. Lomalle oli ladattu kaikenlaista ohjelmaa ja selkäkin vihoittelee edelleen, mutta silloin tällöin jossain välissä ehti ja pääsi jokusen tunnin talliinkin jotain tekemään, joten pieni päivitys lienee paikallaan.

Levytyksen jälkeen oli siis seinien ja katon kittauksen vuoro. Joku sanoi että tarvitseeko tuota tehdä, mutta itsellä oli tietty visio sisätilan suhteen, joten päätin siihen kaikesta huolimatta ryhtyä. Tarkoitus ei ollut tehdä viimeisen päälle, kyseessä on kuitenkin vaan autotalli, mutta edes vähän sinne päin. Kattolevyjen päätysaumoja en nauhoittanut, ne varmaan jossain vaiheessa halkeilee, vaikka teinkin reunoihin pienet viisteet jotta kitti tunkeutuu saumaan paremmin. Ehkä tuplalevytys myös hiukan estää elämistä, se jää nähtäväksi.

Muutama kuva:

Kittauksia1

kittauksia2

Vielä olisi pitänyt saumat kittailla ainakin kertaalleen läpi, tuon huomasi vasta kun pintamaali oli vedetty ja avatuista nosto-ovista pääsi luonnonvalo sisälle. Mutta kuten sanottu, ei siitä pitänyt pro-jälkeä tullakaan ja näkeepä nyt missä menee pystyjuoksut jos pitää jotain ruuvata seinään kiinni. Ja pitää varmasti, se on nyt jo tiedossa, mutta siitä myöhemmin.

Kittailun jälkeen oli pohjamaalin vuoro.

pohjamaalissa

Melko tasaiselta näytti kertaalleen maalatun pohjavärin jälkeen, olin itsekin vähän yllättynyt. Ne rosoisuudet alkoi näkymään vasta seuraavassa vaiheessa.

Sitten pintamaalaus ja siitä kuva.

maalattu

Seinistä tuli siis kaksiväriset. Pieni korostus on myös tulossa, mutta siitäkin myöhemmin. Seiniin tuli hiukan pesunkestävämpi maali kuin kattoon, samasta syystä katon kiiltoaste on pykälää himmeämpi. Mutta hyvä noin ja maalikin riitti paremmin. Kuvasta näkee nuo alaosan pellissä olevat betoniroiskeet, myös niille on pientä meikkausta tulossa tai itseasiassa jo tehty. Kuvat niiden osalta jää seuraavaan päivitykseen.

Kun maalaukset oli vihdoin tehty tähän vaiheeseen, päästiin lattiaan tekemään silikaattikäsittely. Silikaatti tekee lattiasta tiiviimmän, estää likaantumista ja nesteiden imeytymistä, pölyävyys vähenee ja kulutuskestävyys paranee. Lattiassa on siis jo ML-top sirote hierrettynä, joten kulutuksen ja pölyämisen suhteen asia oli jo suht kunnossa. Mutta kun tuo aine ei ihan maltaita maksanut, ei se varmaan haittaakaan siinä tee. Tuotehan oli nimeltään Koromineral litium, googlella löytyy tuotteesta enemmän tietoa kiinnostuneille.

Muutama huono kuva tästä vaiheesta, eipä noista paljoa selviä, mutta jos jotain.

silikaatti1

Aine levitettynä, lattia on pesty sen jälkeen.  Tässä vaiheessa lattia oli kuin luistinrata, mutta kitka kyllä palautui kuivumisen jälkeen.

Vielä pari kuvaa, jo kuivemmasta lattiasta:

silikaatti2

silikaatti3

Viimeisessä näkyy sähkökeskuksen kotelointikin, siitäkin tulee parempaa kuvaa myöhemmin.

Hiukan ollaan tästäkin jo edistytty, nyt on taas tiedossa reilu viikon tauko jolloin tiedän etten ehdi tekemään juuri mitään. Mutta aika hyvällä mallilla on sisähommat jo, se edellisessä päivityksessä mainitsemani viimeistelypuoli on meneillään. Ja sitten ne sähköt, joiden vuoksi on vielä pientä maalaussavottaa edessä. Lomaakin on vähän vielä pitämättä, jospa silloin nuo saisi tehtyä ja voisi ilmoitella sähkömiehelle että saa tulla kun ehtii.

Tästä jatkuu…